Pikkujoulusesonki on kuumimmillaan, ravintolat pullistelevat ihmisiä, joulupukkeja ja tonttuja näyttää jo hiippailevan kaduilla ja kujilla. Jostain tulvahtaa jo kinkun tuoksu! Mutta minusta pikkujouluna on aivan liian aikaista kattaa jouluruokia pöytään. Kärsivät inflaation, eivätkä maistu enää jouluna miltään.

Joulun tunnelman saa hyvin aikaiseksi kynttilöillä, kukilla ja pienillä lahjoilla, jotka kuuluvat pikkujouluun. Hyvä idea on antaa lahjaksi joku niistä raaka-ainesta, jota tarjottavassa ruoassa on käytetty. Tässä tapuksessa se on SAM Hunaja, joka antaa  marinoiduille broilerinsiiville sen ihanan makeuden, joka yhdessä chilin tulisuuden kanssa on niin vastustamattoman ihana.

4zCAk6gaoX7C3LoIKgwTJJAknJlguPhr_qKqWdaZepo

Näistä ja muutamasta muusta aineksesta syntyy parhaat pikkujoulupurtavat ja näitä rakastavat ihan kaikki!

uhrMCoRyCdRfm0ejaPGzeK95QtYICQdsg6Z03dHWuME

Pikkujouluissa tunnelman pitää olla rento ja hilpeä oikean joulun juhlallisuuden ja joskus jopa hartauden vastapainoksi. Siksi syötävätkin voivat olla sellaisia, että niitä popsitaan sormin ja kulautetaan viiniä päälle. Hunaja-chilmarinoidut broilerinsiivet ovat juuri sellaista sormiruokaa, jota kaikki rakastavat, eikä aika kulu keittiössä monimutkaisia keitoksia vääntämässä.

HOTTIKSET BROILERINSIIVET 

1dl soijaa,

1/2 dl vettä,

1dl valkoviinietikkaa (tai rajamäen tai riisiviinietikkaa),

1/2 limen mehu

6 rkl SAM Kesäkukka Hunajaa

2 senttiä raastettua inkivääriä

4 raastettua valkosipulinkynttä

1-3 rkl sriracha chilikastiketta tai 1 punainen chili (tai muuta hyvää chilitahnaa tai kastiketta)

2 rkl sesamiöljyä

20 broilerinsiipeä

Sekoita aineksista marinadi ja anna siipien marinoitua ainakin pari tuntia, mutta mieluiten yön yli.

Nosta siivet marinadista ja kypsennä uunipellillä 180 asteessa noin tunti käännellen niitä vartin välein ja valele samalla marinadilla.

Keitä loppu marinadi kokoon, siivilöi se ja tarjoa dippiskastikkeena.

Ja sitten käy näin 😉  …

b1pDlCgGioX7P9rabPkaLqQOUxiAREtwjEvjo2l-dXU

… ja onkin aika siirtyä vielä makeampiin herkkuihin.

PÄHKINÄ-RUSINA-SUKLAANAMI

100 g voita,

2  dl raakasokeria (tai tavallista),

3 reilua rkl SAM Kesäkukka Hunajaa,

7 dl erilaisia pähkinöitä (osa suolapähkinöitä),  manteleita, kuivattuja karpaloita (tai rusinoita tai… mitä kaapista löydät)

150 g tummaa suklaata.

Sulata voi, sokeri ja hunaja kattilassa, anna pulputtaa muutama minuutti ja kääntele sitten pähkinäseos sekaan. Kaada seos uunivuokaan (vuoraa vuoka ensin leivinpaperilla) ja kypsennä 200 asteessa noin 10 -12 minuuttia.

Anna seoksen  jäähtyä täysin kylmäksi vuoassa. Voit laittaa vuoan ulos pakkaseen, jääkaappiin tai pakstimeen jäähtymään.

Sulata sillä aikaa suklaa vesihauteessa.

Nosta pähkinä-sokerilevy vuoasta, käännä se toisinpäin ja levitä sulanut suklaa sen pinnalle.

Anna suklaan  kovettua kylmässä.

Käännä kovettunut levy taas toisinpäin ja leikkaa terävällä veitsellä palasiksi ja tarjoa!

IMG_0357

Helposti valmistettavat ja tarjottavat suupalat maistuvat kaikille, eikä tekeminen stressaa!

IMG_0438Rennosti vaan – kaikki aina järjestyy!

Sikke

 

image_pdfTallenna PDFimage_printTulosta