TIETOA HUNAJASTA
Ihminen on käyttänyt hunajaa yli 15 000 vuotta ja hunajan vaikutukset on tiedetty jo tuhansia vuosia. Hunaja onkin parantanut ihmisen elämänlaatua monin tavoin kautta koko ihmiskunnan historian. Hunaja on ruokien ja juomien luonnollinen maustaja ja makeuttaja. Hunaja on todella monipuolinen, puhdas luonnon luonnontuote, josta on todella moneksi!
Kaikki hunajat tulevat mehiläispesästä juoksevana ja kaikki hunajat kiteytyvät jossain vaiheessa. Meneekö kiteytymiseen muutama viikko vai muutama vuosi – tai jopa vuosikymmen – riippuu siitä, mistä kasvista mehiläinen on meden hunajaan kerännyt. Tarkalleen sanottuna mesilähteen, eli alkuperäkasvin, meden hedelmäsokeripitoisuus ratkaisee hunajan kiteytymisnopeuden.
Juokseva hunaja: Luonnollisesti juokseva hunaja pysyy juoksevana sen takia, että se on kerätty tietyn tyyppisistä kasveista. Mikään hunaja ei kuitenkaan pysy juoksevana loputtomiin, vaan alkaa keräämään kiderakenteita pikkuhiljaa.
Kiteinen hunaja: Kiteinenkin hunaja on tullut mehiläispesästä juoksevana, mutta kiteytynyt jo ennen myyntiä. Suomessa esimerkiksi suuri osa kasveista tuottaa sen tyyppistä mettä, että hunaja kiteytyy nopeasti.
Juokseva hunaja kannattaa säilyttää huoneenlämmössä, n. +24 asteessa. Jos juoksevaa hunajaa säilyttää kylmässä, se alkaa kiteytyä nopeammin. Kiteitä alkaa useimmiten muodostua hunajapullon tai -purkin reunoille. Kiteytynyt hunaja on täysin hyvää hunajaa, mutta jos haluaa rakenteen takaisin kokonaan juoksevaksi, kiteet voi sulattaa miedolla lämmöllä. Hunajapullon tai -purkin voi laittaa lämpimään vesihauteeseen, noin + 40 asteeseen, jopa muutamaksi tunniksi, jos kiteitä on jo paljon. Hunajaa ei suositella sulatettavan kuumassa, sillä hunajan kuumentaminen heikentää hunajan entsyymejä.
Yleisiä kysymyksiä hunajasta
Miksi juokseva hunaja kiteytyy?
Kaikki hunajat tulevat mehiläispesästä juoksevana ja kaikki hunajat myöskin kiteytyvät jossain vaiheessa.
Hunajan kiteytymisnopeuteen, eli siihen meneekö kiteytymiseen muutama viikko, – vuosi tai jopa vuosikymmen- vaikuttaa mehiläisen keräämän meden alkuperäkasvi. Tämän alkuperäkasvin, eli mesilähteen, meden hedelmäsokeripitoisuus ratkaisee hunajan kiteytymisnopeuden.
Esimerkiksi suomalaisten kasvien tuottama mesi tuottaa pääsääntöisesti varsin nopeasti kiteytyvää hunajaa. Pidempään juoksevana pysyvää hunajaa saa siis lähinnä kasveista, joita meillä täällä Suomessa ei kasva, muutamaa lajipoikkeusta, kuten vadelma ja kanerva, lukuun ottamatta.
Onko juokseva hunaja mennyt pilalle, kun se kiteytyy?
Ei missään nimessä. Kaikki aidot hunajat kiteytyvät jossain vaiheessa. Osa juoksevista hunajista kiteytyy muutamissa kuukausissa tai vuosissa, mutta esimerkiksi jotkut akaasiankukkahunajat kiteytyvät vasta vuosikymmenien jälkeen.
Saako kiteytynee hunajan jotenkin takaisin juoksevaksi?
Kyllä saa. Juokseva hunaja kannattaa aina säilyttää huoneenlämmössä. Jos juoksevaa hunajaa säilyttää kylmässä, se alkaa kiteytymään nopeammin. Kiteitä alkaa useimmiten muodostumaan hunajapullon tai -purkin reunoille. Kiteytynyt hunaja on täysin hyvää hunajaa, mutta jos rakenteen haluaa takaisin kokonaan juoksevaksi, kiteet voi sulattaa miedolla lämmöllä. Hunajapullon tai -purkin voi laittaa lämpimään vesihauteeseen, noin + 40 asteeseen, jopa muutamaksi tunniksi, jos kiteitä on paljon. Hunajaa ei suositella sulatettavan kuumassa, sillä hunajan kuumentaminen heikentää hunajan hyviä ominaisuuksia.
Kuinka kauan hunaja säilyy?
Hunajapurkissa oleva päiväys kertoo hunajan vähimmäissäilyvyysajan. Hunaja kuitenkin säilyy oikein säilytettynä usein paljon pidempään.
Miksi hunajaa ei suositella alle 1-vuotiaille?
Hunaja on kuumentamattomana elävää raakaravintoa ja siinä voi esiintyä Clostridium botulinium bakteerien itiöitä. Imeväisikäisillä lapsilla suoliston ja ruuansulatuskanavanbakteerikanta ei ole vielä kehittynyt ja itiöt voivat olla heille vaarallisia. Kaikilla aikuisilla ja yli 1-vuotiailla suoliston mikrobiflora on niin kehittynyt, ettei Clostridium botulinium bakteeri pysty elämään suolistossa.
Estääkö hunaja bakteerien kasvua?
Hunajan bakteerien kasvua estävät ominaisuudet johtuvat sen sisältämän entsyymin, glukoosioksidaasin toiminnasta. Se muodostaa hunajaan jatkuvasti pieniä määriä vetyperoksidia estämään mikrobien toimintaa.
Hunajan käyttö keittiössä – vain mielikuvitus rajana
”Ota nokare hunajaa ja anna sen sulaa hitaasti suussa. Näen koet helpoiten hunajan todellisen, puhtaan makuelämyksen.”
– Kari Koivulehto, Hunajainen SAM Oy
Juomat
Lämpimät juomat – kuten tee, kahvi ja marjamehut – saavat lisää makua hunajan luonnollisesta makeudesta.
Juokseva hunaja on myös helppo sekoittaa kylmiin juomiin. Kokeile terveellisiä smoothieita, urheilujuomia tai raikkaita kesäjuomia.
Välipalat
Hunajaa voi sekoittaa rahkaan ja jogurttiin, levittää leivän päälle tai lisätä muroihin, puuroon ja kiisseleihin. Terveellisen aamiaisen saat lisäämällä maustamattomaan rahkaan marjoja, pähkinöitä ja runsaasti hunajaa. Herkkua helposti!
Leivonta
Leivonnassa sokerin ja siirapin voi korvata ravintorikkaalla hunajalla, joka antaa leivonnaisille täyteläisen maun ja kauniin värin. Paistolämpötilaa ja nesteenmäärää kannattaa hieman vähentää (n 15 °C ja nesteen määrää vähentää vajaa ¼ desilitraa jokaista käytettävää hunaja-desilitraa kohden). Hunajalla voi myös kruunata letut ja vohvelit.
Ruoanlaitto
Myös lämpimiä ruokia voi maustaa rohkeasti hunajalla. Esimerkiksi keitetyistä porkkanoista tulee herkullisia, kun niiden sekaan lorauttaa hiukan hunajaa. Uunilohelle sopii luomusitruunalla maustettu hunaja ja paistetun kanan makua voi korostaa hunajan makeudella. Erilaisiin wokkeihin, grilliruokiin ja dippauksiin hunaja on kuin luotu maustajaksi.