Taikina:

50 g hiivaa
5 dl vettä
1 ¼ dl juoksevaa SAM Luomuhunajaa
1 rkl suolaa
½ dl oliiviöljyä
2 tl pomeranssinkuorta
1 tl kuminaa
1 tl anista
1 tl fenkolia
1 ½ dl vehnäleseitä
5 dl hiivaleipävehnäjauhoja
6 dl vehnäjauhoja
130 g puolukoita

Pinnalle:

120 g pekaanipähkinöitä

Varaa taikinan valmistamiseen iso kulho, sillä taikina kohoaa reilusti. Murenna hiiva kädenlämpöiseen veteen. Sekoita, kunnes hiiva on liuennut. Lisää joukkoon hunaja, suola, öljy ja mausteet.
Sekoita taikinaan vehnäleseet ja jauhot desilitra kerrallaan. Taikina jää sen verran löysäksi, että jauhot pystyy juuri ja juuri sekoittamaan puulastalla käännellen. Lisää lopuksi puolukat. Anna taikinan kohota vedottomassa paikassa (esim. mikrossa tai uunissa) 1,5 tuntia. Voitele kaksi pientä leipävuokaa, kakkuvuokaa tai uunipataa (tilavuus yhteensä noin 2,4 litraa) tai vuoraa ne leivinpaperilla. Kaada taikina vuokiin ja anna kohota vielä 20 minuuttia. Asettele pinnalle pähkinät.

Paista 200 asteessa uunin alatasolla 75 minuuttia. Peitä pinta foliolla tai leivinpaperilla, kun limput ovat saaneet kauniin ruskean värin. Varo kuitenkin avaamasta uunin luukkua liian aikaisin, jotta limput eivät lässähdä.

Reseptin on luonut Sini Visa / Kinuskikissa.fi