4 annosta
KASTIKE:
1 salottisipuli
3 rkl SAM Kesäkukka Hunajaa
2 rkl sitruunamehua
½ tl suolaa Mustapippuria myllystä
½ dl oliiviöljyä
SALAATTIAINEKSET:
2 rasiaa rukolaa
1 romaine salaatti
2 granaattiomenan siemenet
2 kuorittua ja kuutioitua päärynää
300g vuohenjuustoa
2 punasipulia ohuina viipaleina
1 dl paahdettuja pistaasipähkinöitä
Päälle SAM Kesäkukka Hunajaa oman maun mukaan.
VALMISTUS:
- Valmista kastike sekoittamalla kaikki ainekset keskenään, sekoita tasaiseksi. Anna kastikkeen vetäytyä sillä aikaa kun valmistat salaatin.
- Paahda pinjansiemenet kuivalla pannulla, jäähdytä. Halkaise romaine ja revi se pieniksi paloiksi, lisää rukola, granaattiomenan siemenet, päärynäkuutiot ja ohuiksi viipaleiksi leikatut punasipulit.
- Lisää murennettu vuohenjuusto, paahdetut pinjansiemenet kastike, sekoita.
- Valuta salaatin päälle SAM Kesäkukka Hunajaa ja tarjoa salaatti leivän kanssa.