Olen perheineni viettänyt monta joulua ulkomailla ja silloin nautimme aina paikallisia jouluherkkuja, mutta riisipuuro jouluaattoaamuna aloittaa aina meidän perheessä joulunvieton, olimmepa joulun kotona tai muualla maailmassa.
Manteli siellä puurossa pitää olla ja se, joka sen saa, saa tietysti toivoa itselleen jotakin onnellista seuraavalta vuodelta.
Tänä vuonna aion tarjota vähän uudenlaisen riisipuuron ja jo nyt vähän jännittää, miten se otetaan vastaan. Keitän nimittäin puuron kookosmaitoon! Mantelit hunajoin rapeiksi uunissa ja lorotan SAM Aamu Hunajaa vielä puuron päällekin. Mutta tietysti sujautan sen kokonaisen mantelin sinne puuroonkin. Täytyyhän jonkun saada kokea se onnen hetki, kun sen mantelin löytää!
NÄITÄ TARVITSET MANTELEIHIN
1 rkl ruokaöljyä
2 rkl SAM Aamu Hunajaa
1 tl kanelia tai kardemummaa (voit jättää poiskin)
100 g kuorettomia manteleita
TEE NÄIN
Lämmitä öljy, SAM Hunaja ja mausteet paistinpannulla ja lisää mantelit.
Kääntele manteleita pannulla, kunnes hunaja-öljyseos on melkein kokonaan imeytynyt manteleihin.
Siirrä mantelit sitten leivinpaperilla päällystetylle uunipellille ja paahda manteleita 170 -asteessa noin kymmenen minuuttia. Tarkkaile uunia, etteivät mantelit tummu liikaa. Hunaja on herkkää kuumuudelle!
Anna manteleiden jäähtyä rapeiksi ja pilko ne sitten rouheaksi muruksi.

Heitin pannulle lisäksi rosmariinin oksan, koska pidän sen tuoksusta ja mausta. Voit tehdä mielesi mukaan!

Tässä mantelit on kaadettu pannulta leivinpaperilla vuorattuun vuokaan. En käyttänyt peltiä, koska manteleita on vain 100g.

Tässä mantelit ovat juuri tulleet uunista, eikä hunajaseos ole vielä jäähtynyt mantelien pintaan. Tässä vaiheessa niihin voi vielä nopeasti lisätä vaikka raastettua sitruunankuorta, mutta minusta ne eivät tarvitse mitään lisää.
KEITÄ PUURO KOOKOSMAITOON!
Keitin riisipuuron muuten riisipussin ohjeen mukaan, mutta käytin maitona kookosmaitoa. Tein puuroa puolikkaan ohjeen määrän, jolloin tölkillinen kookosmaitoa oli juuri sopiva määrä. Teet tietysti puuroa sen verran, kuin on syöjiäkin. Voit laske 2,5 dl puuroa syöjää kohti.
Lisäsin puuroon kaksi kanelitankoa (yksikin riittää oikein hyvin) ja roiskauksen kardemummaa sekä puolikkaan teelusikallisen suolaa.
Tarjoilen kookosriisipuuron murskattujen hunajamanteleiden kera SAM Aamu Hunajalla viimeisteltynä. Tuli aivan ihanan makuista puuroa kyllä, kun nyt pääsin etukäteen maistamaan. Uskon, että perhe tykkää tästäkin versiosta…
TOIVOTAN TEILLE IHANAA, RAUHALLISTA JA HERKULLISTA JOULUA, MITEN IKINÄ SEN TÄNÄ OUTONA AIKANA VIETÄTTEKÄÄN!