Hunajainen lohipastrami

Hunajainen Sam | Suomen monipuolisin hunajavalikoima | Sikke Sumari | Resepti

Lohi on ihanan monipuolinen kala ja sitä saa nykyisin niin helposti kaupasta, että sitä tulee aika usein valmistettua. Sen maku kestää hyvin monenlaista maustamista ja siksikin sen kanssa on hauska makutestailla. Lohen voi syödä vaikka raakana ja parhaimmillaan ja mehukkaimmillaan se minusta onkin mahdollisimman vähän kypsennettynä.

Tässä reseptissä lohta käytetään pannulla vain hetkinen ja niin siitä tulee täydellisen mehukas herkku, jota voi käyttää salaatissa, sellaisenaan pikkupurtavana tai erilaisten lisäkkeiden kanssa alkupalana.

Resepti on alkujaan jostain ruokalehdestä, ehkä Gloriasta, mutta olen tehnyt siitä oman versioni muuttamalla maustamista ja lisäämällä makumaailmaan SAM Hunajaa, joka sopii tähän aivan erityisen hyvin. Lohesta ei tule makeaa, mutta kaikkihan me tiedämme, kuinka hyvin loheen sopii se makeahko sinappikastikekin, jonka kanssa graavilohta perinteisesti tarjotaan.

 

NÄITÄ TARVITSET

n. 400 g pala lohen paksua, nahatonta keskiosaa
1 rkl karkeaa merisuolaa
1 tl rouhittua mustapippuria
2-3 rkl juoksevaa SAM Luomuhunajaa
1 rkl (esim.Santa Marian) wasabi-seesami mausteseosta
2 rkl seesaminsiemeniä
2 rkl rouhittua mustapippuria

 

 

Tässä ei ole oikeat maustemäärät, ne ovat reseptissä.

 

  1. Hiero suola ja mustapippuri lohen pintaan, ikäänkuin graavaisit sitä.

 

 

2. Lorota lohen pinnalle mukavasti SAM Hunajaa 🙂

 

 

3. Peitä lohipala kelmulla ja anna sen maustua kevyen painon alla jääkaapissa n. 4- 6 tuntia.

4. Pyyhi mausteet lohen pinnalta ja leikkaa se pitkittäin neljään osaan.

5. Sekoita seesaminsiemenet, wasabimauste ja mustapippuri lautasella ja kieritä pötkylät mausteseoksessa.

 

 

6. Kypsennä pötkylöitä tilkassa oliiviöljyä kuumalla pannulla hetki kaikilta sivuilta. Tämä on reseptin kinkkisin homma ja siinä käännellessä onkin syytä olla tarkka ja varovainen, ettei pala näpit, (kuten allekirjoittaneella, joka käytti kääntelyyn sormiaan) eikä kalapötkylä katkea. Älä paista liian kauan, ettei lohi kypsy liikaa – noin 20 sekuntia /sivu on aika sopiva aika.

7. Kääri paistetut ja jäähtyneet pötkylät muovikelmuun ja anna tekeytyä pakkasessa ainakin pari tuntia.

 

 

8. Ota pötkylät kylmästä ja anna lämmetä puolisen tuntia, mutta älä anna lämmetä kauempaa, sillä ne on syytä leikata terävällä veitsellä vielä kohmeisina, että saat siistit palat aikaiseksi. Makuhan on sama vaikka hajoaisivat, mutta silmäruokakin on tärkeää…

 

 

 

Tarjoa lohipastrami vaikkapa salaattipedillä hyvän leivän kera. Saat terveellisen ja tammikuuhun sopivan kevyen herkkupalan, jota kehtaa tarjota kaverillekin!

Hyvää ja makoisaa tätä vuotta kaikille!!

Sikke